Kuntavaalit 2025 / Kommunalvalet 2025
30Anna-Liisa Hautakangas
Terveydenhoitaja, eläkeläinen
Soini
Jokivarsi
Poliittiset teemat / Politiska teman
Terveydenhuollon ammattilaisena, kuin myös henkilökohtaisen mielenkiinnon vuoksi, olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja väestön hyvinvoinnista.
Huolestuneena olen seurannut lisääntyvää henkistä pahoinvointia lasten, nuorten, perheiden ja työssäkäyvien kohdalla. Vanhusten kotona pärjääminen, kotiin annettavan avun saamisen korkea kynnys ja vähennetyt hoivapaikat suhteessa vanhusten määrän lisääntymiseen ja eliniän nousuun ovat ristiriidassa henkilöstötoimenpiteiden ja hoivapaikkojen määrän suhteen.
Ei myöskään pidä unohtaa laadukkaan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon merkitystä. Kokonaisvaltainen ja yksilökohtainen hoitosuunnitelma ja sen toteuttaminen vaativat henkilöresursseja, jotta voidaan puhua hyvästä hoidosta ja arvokkaasta terminaalihoidosta.
Sydäntäni lähellä eritoten ovat vanhukset ja kehitysvammaiset - maamme hiljaiset, joiden ääni ei kuulu. Haluan olla heille ihminen, lähimmäinen,jonka kautta heidän tarpeensa ja äänensä saadaan kuuluville.

Esittely / presentation
Olen 72-vuotias eläkkeellä oleva psykiatrisen, silloisen mielisairaanhoitajan koulutuksen omaava terveydenhoitaja Soinista. Perheeseeni kuuluu puoliso, kaksi lasta ja vävy, jotka kaikki ovat yrittäjiä sekä kaksi lapsenlasta.
Työurani aikana olen työskennellyt mm. kotisairaanhoidossa, hoitajan vastaanottotoiminnassa sekä työterveyshuollossa. Eläkkeellä ollessani olen tehnyt keikkatöitä Alajärven terveyskeskuksessa hoitajan vastaanotolla. Vuodesta 2002 lähtien aina pandemian alkamiseen saakka olen tehnyt keikkatöitä Norjassa, missä työnkuvani oli vastaava sairaanhoitaja hoivakodin osastoilla. Nämä kokemukset ovat avartaneet entisestään hoitotyön näkökulmia.
Poliittinen ”urani” alkoi 1980-luvulla. Olen ollut mukana Soinin kunnanvaltuustossa, kunnanhallituksessa ja sosiaalilautakunnassa sekä silloisen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa ja Eskoon sosiaalipalvelujen valtuustossa. 2000-luvun alussa siirryin sivuun luottamustehtävistä Norjaan suuntautuvien keikkatöiden takia.