Kuntavaalit 2025 / Kommunalvalet 2025

Salli Laukkanen

Ravintolatyöntekijä
Espoo / Esbo
Matinkylä

Poliittiset teemat / Politiska teman

1. Lasten ja nuorten hyvinvointi etusijalle, ennaltaehkäisevä päihde- ja mielenterveystyö. Nuorten osallisuus heille suunnatuissa palveluissa ja toiminnassa. Kirkolla ollut kauan käytössä isostoiminta, miksei samanlaista -esimerkiksi kummitoiminta- voisi olla käytössä nuoriso- ja liikuntapalveluissa (nuorisotaloilla ja asukaspuistoissa)?

2. Työttömyyden ennaltaehkäisy, monisukupolvinen kehityskenttä, jonka edistämiseksi tulee tehdä kestävät, kannattavat ja tulokselliset toimintamallit. Yhteisö osaksi yhteisön toimintaa.

3. Kaavoituksessa ja rakentamisessa on paremmin otettava huomioon lähiluonnon säilyttäminen, rakentamisen tarpeellisuus, turvallisuus sekä liikkuminen alueiden välillä.

Esittely / presentation

Olen espoolainen yksinhuoltaja Matinkylästä. Olen asunut ja työskennellyt Espoossa melkein koko ikäni. Tällä hetkellä olen tarjoilijana, mutta aiemmin olen ollut mm. ohjaajana vaativan lastensuojelun päihdeyksikössä, lastenhoitajana varhaiskasvatuksessa, ravintolan esihenkilönä sekä Espoon kaupungilla viestintäassistenttina.

Äitinä olen vastuussa lapseni tulevaisuudesta, kuntalaisena olen vastuussa alueeni tulevaisuudesta.
Ylös