Kuntavaalit 2025 / Kommunalvalet 2025

59Leena Askeli

erityisopetuksen koordinaattori, työsuojeluvaltuutettu
Kempele
Kokkokangas

Poliittiset teemat / Politiska teman

Kunnan perustehtävä on järjestää kuntalaisille palveluja. Hyvinvointialueen tehtävä on järjestää kaikille alueen kuntalaisille toimivat ja riittävät sote- ja palo- sekä pelastuspalvelut. Palvelujen tuottaminen onnistuu, kun kehitämme palvelujen tuottajien taitoa kuunnella kuntalaisten ja kuntien toiveita ja kokemuksia palveluista. Ihmiset kokevat olonsa turvalliseksi, kun he voivat luottaa saavansa palvelua, kun sitä tarvitsevat. Tähän kuuntelemiseen ja tiedon välittämiseen minulla on kokemusta sekä työkokemuksen että vapaa-ajan vastuiden kautta.

Kuntien ja hyvinvointialueiden tiedot asukkaiden tarpeista ja palvelujen onnistumisesta on kuvattava tarkkaan rahoittajalle eli viesti tarpeista on saatava lainsäätäjän tietoon. Suomen turvallisuus, puolustus ja huoltovarmuus rakentuu asuin- ja elinkelpoisien alueiden varaan. Yksin ahdistustaan itkevien lasten ja nuorten tai yksinäisten ikäihmisten hätä on kuultava. Parempien päivien puolesta on taisteltava yhdessä.

Esittely / presentation

Olen osaava ongelmanratkaisija. Työskentelen erityisopetuksen koordinaattorina, pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Olen perheellinen, lapseni ovat aikuisia ja minulla on kaksi lastenlasta. Vapaa-ajallani toimin KD:n Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun naispiirin sekä valtakunnallisten KD Naisten ja Nytkis ry:n puheenjohtajana. KD:ssä vaikutan puoluehallituksessa ja kuulun eduskuntaryhmään. Olen Kempeleen kuntavaltuutettu ja palveluvaliokunnan sekä LANUPE-neuvoston varapuheenjohtaja.
[email protected]
Ylös