Aluevaalit 2025 / Områdesvalet 2025
2028Marja Kulhelm
talouspäällikkö, eläkeläinen
Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Parainen
Pjukala
Poliittiset teemat / Politiska teman
Yhdessä kehittäen, sopien ja päättäen kristillisten arvojen mukaisesti.
Haluan toimia lasten, nuorten ja vanhemman ikäluokan tarpeet ja erityistarpeet huomioiden. Lapsissa ja nuorissa meillä on tulevaisuus.
Ihmisarvon tunnustaminen päätöksenteossa on sitä, että elämisen kaikki perustarpeet turvataan.
Jokaisella meillä tulee olla vapautemme ja vastuumme vaikuttaa ja tuoda julki mielipiteemme pelkäämättä toisiamme.
Tarvitsemme kauniiseen kuntaamme lisää elinvoimaa, lisää asukkaita, lisää työpaikkoja ja yritystoimintaa, investointeja. Näin kaupunkimme ja taloutemme lähtee kasvuntielle.
Meidän tulee vaalia luontoamme kaikin tavoin. Puhdas ympäristö on ensiarvoisen tärkeä myös myöhemmille sukupolville. Elinympäristömme siisteys ja kauneus on itseisarvo meille itsellemme ja täällä vieraileville. Mielestäni meillä on haasteita Paraisten keskustaajaman suhteen.
Poliittinen toiminta tulee olla avointa ja läpinäkyvää.

Esittely / presentation
Perhekuntaani kuuluu 4 aikuista lasta ja 8 lastenlasta, onnellinen mummi siis. Olen myös koiraihminen, eläimet ovat minulle tärkeitä. Itselläni on 3 pientä kaniinimäyräkoiraa. Melko määräilevää ihanaa porukkaa, ovathan mäyriksiä. Rakastan luontoa, merta, lintujen laulua ja myös elämää ympärilläni. Majani, kotini on yli satavuotias hirsitalo kauniin puutarhan keskellä. Tänne ovat kaikki tervetulleita. Luotan kaikessa Jumalan johdatukseen-
Olen toiminut lähes 30 vuoden ajan ev.lut.seurakunnan talouspäällikkönä eri seurakunnisssa. Näin ollen hallintotyöskentely on minulle hyvin tuttua toimittuani kokousten sihteerinä ja asioiden esittelijänä. Seurakunnan hallintobyrokratia muistuttaa läheisesti kunnan toimintaa.
Jag har arbetat som ekonomchef för ev.lut församlingen i olika församlingar i snart 30 år. Så det administrativa arbetet är välbekant för mig, efter att ha varit sekreterare och mötesledere. Forsamlingsförvaltning har likheter med kommunal förvaltning.

+358445212416