Aluevaalit 2025 / Områdesvalet 2025
2248Leila Aho
kirkon nuorisotyönohjaaja, mielenterveyshoitaja
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue, Veteli
Räyrinki
Poliittiset teemat / Politiska teman
Kristilliset arvot ja positiivinen uskonnonvapaus kouluihin ovat tärkeitä asioita, koska hyvinvointimme ja tasa-arvoisuutemme sekä lakimme ja arvomme perustuvat niihin. Perheiden ja ikäihmisten asiat ovat elintärkeitä saada kuntoon siten, että lapsiperheiden tuista ei tingitä. Myös perhe- sekä omaishoidon kannattavaksi tekeminen on tärkeää, että mahdollisimman moni ikäihminen saisi viettää vanhuuttaan rakkaittensa luona. Lähipalveluihin panostaminen sekä syrjäseurujen autioitumisen estäminen siten, että palvelujen ja työpaikkojen saatavuus myös syrjäseuduilla olisi turvattava. Maatalouden ja alkutuotannon kannattavuuden parantaminen on välttämätöntä huoltovarmuuden takaamiseksi. Kuntien ja hyvinvointialueiden itsehallinnon parantaminen, työnteon tekeminen kannattavaksi takaa myös ihmisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin.
Esittely / presentation
Olen Vetelissä asuva kirkon nuorisotyönohjaaja. Minulla on viisi lasta. Äitinä olo sekä kasvatustehtävä ovat minulle elämänmuoto, jota olen aina rakastanut. Saan tehdä myös työtä, joka on lähellä sydäntäni, koska uskovana perheenäitinä näen tuon tärkeäksi. Tässä syitä miksi näen kasvatustyön arvokkaana työnä. Olen aikaisemmalta koulutukseltani mielenterveyshoitaja. Hoitoalalla lähinnä vanhusten parissa olen tehnyt pitkän työuran. Siksi haluaisin panostaa myös ihmistä kunnioittavaan hoitoon.