Aluevaalit 2025 / Områdesvalet 2025

2195Sami Tunturi

sosiaaliohjaaja
Pirkanmaan hyvinvointialue, Ylöjärvi
Haavisto-Rotikko

Poliittiset teemat / Politiska teman

Poliittisen toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys ovat minulle tärkeitä arvoja. Edistäisin demokratian toimivuutta ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Käytän toiminnassani ja päätöksissäni pohjana tutkittua tietoa ja luotettavia tietolähteitä. Vaalikampanjassani haluan pidättäytyä katteettomista lupauksista. Etsittäessäni ratkaisuja yhteiskunnallisiin kysymyksiin pyrin olemaan ennakkoluuloton, yhteistyökykyinen ja luova, pyrin arvioimaan asioita kokonaisvaltaisesti ja eri kansalaisryhmien yhteisen hyvän kannalta.
Hyvinvointi luodaan lähiyhteisöissä. Yhteiskunnan perimmäisenä päämääränä on turvata olosuhteet, jossa voimme hyvin sosiaalisesti, taloudellisesti, henkisesti, hengellisesti ja fyysisestikin.
Hyvinvointipalveluiden ja perusturvan riittävyys on taattava kaikkialla maassa.
Elinympäristö on suunniteltava terveyttä edistäväksi panostamalla liikuntapaikkoihin, puistoihin ja ulkoilureitteihin. Tavoitteena on arkiliikunnan lisääntyminen.

Esittely / presentation

Olen 51-vuotias Ylöjärveläinen perheenisä. Ylöjärveläiselle ja Pirkanmaalaiselle tuttu Ylöjärven Ryhdin frisbeegolfjaoston kautta sekä ollessani töissä Ylöjärven kaupungilla sekä kuntayhtymällä 2001-2010 välisen ajan. Työskentelen sosiaalialan työtehtävissä tällä hetkellä Pirkanmaan hyvinvointialueella ja aiemmin työskentelin työllisyyspalveluissa 2005-2023. Olen ollut neljä vuotta Kd-Ylöjärven toiminnassa mukana aktiivisesti ja päässyt toimimaan mielenterveysneuvostossa sekä muissa luottamustehtävissä. Toivon saavani vaikuttaa paikallisella tasolla hyvinvointia edistävästi. Toivon myös Ylöjärvellä elinympäristö on toteutettu terveyttä edistäväksi panostamalla liikuntapaikkoihin, puistoihin ja ulkoilureitteihin. Tavoitteenani on arkiliikunnan lisääntyminen Ylöjärveläisillä asukkailla.
Ylös