Eduskuntavaalit 2023 / Riksdagsvalet 2023

30Mirja-Riitta Sjöholm

filosofian maisteri, terveydenhoitaja AMK
Varsinais-Suomen vaalipiiri, Turku
Ilpoinen

Poliittiset teemat / Politiska teman

Yhteiskuntaa rappeuttavan Gender-ideologian tilalle tarvitaan perinteisiä perhearvoja. Emme voi unohtaa tosiasioita ihmisen syntymästä, sukupuolesta ja perheen merkityksestä. Haluan luoda tilaa keskustelulle ihmiselämän arvosta koko elämän kaarelle kohdusta hautaan.

Aborttia pohtivan naisen tai pariskunnan tulisi saada ennen kaikkea ensikäden tietoa vaihtoehdoista, kuten tukitoimista raskauden jatkuessa tai avoimesta adoptiosta.

Biologisia sukupuolia on kaksi. Gender-ideologia pois kouluista, jotta saadaan lapsille kasvurauha.

Vanhemmilla on vastuu lastensa kasvatuksesta - sitä ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle. Katujengeihin osallistuvien lasten vanhempien tulee kyetä pistämään rajat lapsilleen.

Kristittyjen tulee yhtenä rintamana puolustaa uskonnonvapauttaan. Oikeus ilmaista ja harjoittaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa on jokaisen oikeus.

Nyt on aika puolustaa sananvapautta. Nyt on aika puhua avoimesti, koska jos me olemme hiljaa, niin tila kapenee koko ajan.

Esittely / presentation

Olen turkulainen filosofian maisteri ja terveydenhoitaja AMK. Perheeseeni kuuluu aviopuoliso ja kolme lasta (16v, 20v ja 27v). Olen tehnyt pitkän uran sairaanhoitajana mielenterveys- ja päihdepuolella, kotihoidossa sekä polikliinisessa työssä. Valmistuttuani filosofian maisteriksi, olen toiminut kulttuurialan tehtävissä toiminnanjohtajana ja projektipäällikkönä. Tällä hetkellä työskentelen itselleni hyvin mieluisassa työssä Sanan- ja uskonnonvapaus ry:n järjestökoordinaattorina.

Ihmisoikeudet, sananvapaus ja heikommassa asemassa olevien puolustaminen ovat sydäntäni lähellä. Olen puolueen aktiivijäsen muun muassa KD Naisissa. Toimin myös Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin lähettiläänä puolustaen työelämän ihmisoikeuksia.

Arvopohjani perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen, jossa hyvinvointiyhteiskunnan pohja muodostuu lähimmäisyydestä, toisista huolehtimisesta, kohtuullisuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.
[email protected]
Ylös