Aluevaalit 2022

Sonja Falk

lapsi- ja perhepolitiikan erityisasiantuntija
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Lahti

Slogan: Ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää

Esittely / presentation

Ihmisarvo on markkina-arvoa tärkeämpää. Tältä pohjalta teen sote-politiikkaa. Olen työni puolesta perehtynyt sote-uudistukseen koko sen pitkän historian ajalta. Kataisen-Stubbin hallituksessa toimin ministeriryhmämme sote-neuvottelijana ja edelleen nykyisessä työssäni Lastensuojelun Keskusliitossa seuraan sote-uudistuksen etenemistä - nyt ennen kaikkea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja lapsen oikeuksien näkökulmasta. Osaamisessani asiantuntemus hallinnosta ja taloudesta yhdistyy sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntemukseen niin lainsäädännön kuin paikallisen tuntemuksen osalta. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän asioita olen seurannut tiiviisti koko viime valtuustokauden kaupunginhallituksen jäsenen roolista.

Tällä hetkellä kannan vastuuta Lahden kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana ja Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston sekä ja Kuntaliiton valtuuskunnan jäsenenä. Olen myös KD Hämeen piirin varakansanedustaja. Omassa viisihenkisessä perheessämme olemme monella tapaa myös sote-palvelujen kokemusasiantuntijoita, sillä hiljattain täysi-ikäistynyt esikoispoikani on varhaislapsuudessa vammautunut aivokasvaimen vuoksi. Perheellemme laadukkaat sote-palvelut ovat olleet ja ovat edelleen sananmukaisesti elintärkeitä.
[email protected]
0505304137
Ylös