Aluevaalit 2022: Sari Mäki

Sari Mäki 725

käräjäoikeuden lautamies
Espoo, Kauklahti
[email protected]

Slogan: Minä. Sinä. Me. Yhteinen asia.

Esittely

Minä:
Olen Helsingissä syntynyt mutta jo yli 50 vuotta Espoossa asunut kolmen aikuisen lapsen äiti ja neljän lapsenlapsen mummu.
Ylioppilaaksi kirjoitin vuonna1985 Tapiolan iltalukiosta (nykyinen Espoon aikuislukio). Ammatiltani olen sekä tanssinopettaja että liikunnanohjaaja. Valmistuin vuonna 1988 tanssinopettajaksi Lohjalla Kisakallion urheiluopistolla. Liikunnanohjaajaksi valmistuin lopulta ja monen mutkan kautta vuonna 1999. Liikunta-alan töitä olen tehnyt yli 35 vuotta. Aloitin työt syksyllä 1984 voimisteluvalmentajana Espoon Telinetaitureissa ja ensimmäiset naisten jytäjumppa (aerobic) tunnit pidin syksyllä 1987. Olen ollut tuntiopettajana monissa eri yhdistyksissä sekä työväenopistolla (nykyinen Omnia).

Kotiseutuni:
Minun Espooseen kuuluu metsät, kalliot ja meri sekä hyvät lähipalvelut. Valitettavasti vain liian tiivis rakentaminen on jo vienyt paljon metsiä ja tulee edelleenkin viemään mm. kauniita peltoja pois. Poliittiset päätökset ovat taasen karsineet lähipalveluita, on haluttu keskittää. Julkista liikennettä myllätään ja se vaikuttaa ihan kaikkeen. Rakennetaan ja rakennetaan. Mutta entäpä julkiset palvelut? Voimakas väestönkasvu ja palvelut eivät aina kulje käsi kädessä. Espoon Kauklahti on hyvä mutta surullinen esimerkki tästä. Täällä on jo väestöennuste ylitetty mutta silti esim. terveyskeskus ja viimeiseksi lukio on jo viety pois. Espoossa keskitetään ja se tietää vääjäämättä esimerkiksi jonoja terveydenhuollon puolelle, kun olemassa olevien terveyskeskusten seinät eivät lisäänny eikä aukioloajat muutu. Eikä avoinna olevia virkoja saada täytettyä. Joku mättää ja pahasti. Tämä yhtälö ei toimi. Korona ei epäkohtia selitä. Se on tuonut viat päivänvaloon, ikään kuin näyttänyt valuviat.

Arkinen aktiivisuus:
Olen elämäni varrella ollut useissa vanhempainyhdistyksissä ja tehnyt paljon sekä vapaaehtois- että hyväntekeväisyystyötä. Tällä hetkellä olen Pelastetaan Itämeri- kuukausilahjoittaja. Olen myös Espoon Martat ry:n jäsen. Se on Kauklahdessa toimiva vanhin espoolainen suomenkielinen marttayhdistys. Perustamisvuosi oli 1934. Tammikuussa 2022 aloitan pitämään seurakuntamme vapaaehtoisena Neulontailtoja. Ryhmäliikuntaa pidän kerran viikossa "liikunta on lääke"- periaatteella.

Intohimona politiikka:
Olen ollut KD-Espoon jäsen 15 vuotta. Olen ollut kolme kertaa kuntavaali- ja yhden kerran eduskuntavaaliehdokkaana. Nyt lähden nöyrin mielin ensimmäistä kertaa järjestettäviin aluevaaleihin ehdolle. En ole sote alan asiantuntija koulutuksen tai työn kautta mutta katson olevani hyvä kokemusasiantuntija aluevaltuustoon. Olen alueeni asukas eli palveluiden käyttäjä ja olen kiinnostunut siitä miten ja missä palveluita jatkossa Länsi-Uudellamaalla tarjotaan. Nyt toimin käräjäoikeuden lautamiehenä ja olen KD-Espoon hallituksen jäsen.

Tästä on kyse:
Huolimatta siitä, missä asuu, tulee asioiden olla samalla tavalla. Terveydenhuoltopalveluiden asiakkaiden eli meidän ihmisten ei pidä joutua hyppimään luukulta luukulle taikka kulkea ovelta ovelle eikä pidä joutua opettelemaan ulkoa palvelurakennetta tietääkseen, mistä saamme apua mihinkin ja milloinkin. On kyse sitten haavan- tai syövän hoidosta taikka muusta pelastustoimen tarpeesta.

"Enemmän hyvinvointia - vähemmän hallintoa"
Ylös