Aluevaalit 2022

Satu Melkko

palveluesimies, terveydenhoitaja
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Liperi

Esittely / presentation

Olen sote-alan ammattilainen ja työskennellyt viime vuodet ikäihmisten hoivakodissa esimiestehtävissä. Sydäntäni lähellä onkin ikääntyvien hoidon kehittäminen ja monipuolistaminen. Parhaillaan olen päättämässä ikäosaamisen kehittämisen ja ikäjohtamisen ylempiä ammattikorkeakouluopintoja.

Aiemmin työskentelin pitkään neuvolassa, joten lasten ja perheiden asiat ovat yhtälailla kiinnostavia. Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista tytärtä, joista toinen opiskelee Vantaalla ja toinen Joensuussa. Seurakunnan lähetystyössä mukana oleminen on minulle mieluisaa puuha. Lisäksi harrastan koirien kanssa ulkoilua, jonkin verran käsitöitä ja kesäisin puutarhan hoitoa. Tukiperhetoiminta tuo elämään iloa. Yhteisiin asioihin vaikuttamisen koe tärkeäksi erityisesti näissä vaaleissa, jotka koskevat palveluita, joita tarvitsemme usein juuri silloin, kun emme jaksa taistella oikeuksien puolesta.

Kokemusta yhteisten asioiden hoidosta minulle on kertynyt vuodesta 2005, jolloin tuliin ensimmäisen kerran valituksi kunnanvaltuustoon.
Olen ollut mm. sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen jäsen, tarkastuslautakunnan ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja, Ikäihmisten neuvostossa Siun soten edustajana.
[email protected]
0451312706
Ylös