Kuntavaalit 2021

Eero Kantola

kanttori, musiikin maisteri
Kaakkois-Suomen vaalipiiri, Mäntyharju
Sitoutumaton / obunden

Slogan: Toistamme tarvitsemme

Esittely / presentation

Olen keski-ikäinen perheenisä, jonka lapsiperheaika alkaa olla ohi kun enää yksi lapsista asuu kotona. Työskentelen Mäntyharjun seurakunnan kanttorina. Vapaa-aikana olen monille tuttu näky kajakin kanssa vesillä tai sienestysreppu selässä metsässä. Monipuolinen liikunta on elämäntapa ja välttämättömyyskin, että pystyy tekemään oman osuutensa yhteiskunnan jäsenenä. Kuluneella valtuustokaudella olen toiminut Mäntyharjulla kunnanvaltuutettuna ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana. Vaikuttajana olen enemmän hiljainen, mutta puhun silloin kun on oikeasti asiaa. Arvostan hyvää valmistelua, silti usein tarkistan itsekin päätöksentekoon vaikuttavat tiedot. Erityisen tärkeää mielestäni luottamushenkilönä on sujuva yhteistyö kunnan viranhaltijoiden kanssa.
[email protected]
050 338 7650
Ylös