Kuntavaalit 2021

Kari Laine

kiinteistönhoitaja
Vaasan vaalipiiri, Lapua
Liuhtari

Slogan: Aidosti lähimmäisen puolella!

Esittely / presentation

Olen isä neljälle lapselle ja paappa kahdeksalle lapsenlapselle. Tänä vuonna olemme vaimoni kanssa olleet 43 vuotta aviossa. Ilokseni lapseni ja lapsenlapseni asuvat Lapualla. Senkin takia Lapuan asiat ovat erityisesti sydäntäni lähellä. Työnantajani on Lapuan kaupunki. Olen tällä hetkellä kaupunginvaltuuston ja sivistyslautakunnan jäsen. Olen nyt myös Lapuan KD:n puheenjohtajana tämän vuoden alusta, Lapuan Sininauha ry:n hallituksen jäsen, Via Dia Härmänmaan varapuheenjohtaja, Lappavesi Oy hallituksessa, Simpsiövuori Oy hallituksessa ja olen myös Maakuntavaltuustossa KD:n valtuutettuna. Kotiseurakuntani on Vapaaseurakunta jossa olen vanhemmiston varapuheenjohtaja. Olen vastuullisena seurakunnan varhaisnuorisotyössä, sekä aktiivisesti mukana kaikessa toiminnassa. Arvoni perustuvat vakaasti kristilliselle arvopohjalle ja niistä en tingi. Pelastuslaitoksen toiminta on sydäntäni lähellä vaikka en ole enää aktiivisesti mukana toiminnassa. Erityisesti haluan olla tukemassa niitä jotka ovat syrjäytyneet tai muuten heikommassa asemassa. Myöskin edelleen haluan toimia ihan kaikkien Lapualaisten hyväksi. Lapsiperheiden arki, vanhusten hoiva ja huolto, koulut, yrittäjät ja heidän selviämisensä tästä vaikeasta ajasta yli huolestuttavat mieltäni kovasti.
[email protected]
044 438 4775
Ylös