Kuntavaalit 2021

Juha Mansikka-aho

opettaja, työsuojeluvaltuutettu
Pirkanmaan vaalipiiri, Kangasala
Huhmari
Sitoutumaton / obunden

Slogan: Yhdessä Kangasalan parhaaksi.

Esittely / presentation

Olen Kangasalan Huhmarissa asuva kolmen aikuisen lapsen isä, aviomies ja seurakunta-aktiivi. Musiikin, retkeilyn ja nikkaroinnin voisi mainita harrastuksikseni. Päättäjänä olen toiminut yli kahdenkymmenen vuoden ajan niin kunnallisella kuin seurakunnallisellakin sektorilla. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja toiminut 30 vuotta luokan sekä teknisentyön opettajana. Vuosi sitten jätin opettajan työn ja aloitin täysiaikaisena työsuojeluvaltuutettuna. Päättäjänä sydäntäni lähellä ovat lapset, vanhukset ja yrittäjät. Haluan jatkossakin, että Kangasala on hyvä paikka elää ja yrittää.
[email protected]
044 537 1965
Ylös