Kuntavaalit 2021

Markku Tenhunen

kaupunginvaltuutettu, TV- ja radiotoimittaja
Uudenmaan vaalipiiri, Järvenpää
Keskusta

Slogan: Osta, syö, kuluta vastuullisesti ja nauti paikallisista palveluista - muuta trendiä kanssani!

Esittely / presentation

Olen Järvenpään 2. kauden kaupunginvaltuutettu, kaupunkikehityslautakunnan jäsen. Pyri kolmannelle kaudelle valtuustoon. Toivon, että sinä viihtyisit Järvenpäässä. Tavoitteenani on rakentaa yhdessä muiden valtuutettujen kanssa Järvenpäästä yhä parempi paikka elää ja asua sekä työskennellä ja viihtyä.

Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelma ottaa hyvin kantaa perheen hyvinvointiin ja ajaa näitä yrittäjyyden lisäksi.
Asioita, joihin haluan mahdollisuuksieni mukaan tulevalla valtuustokaudella paneutua ja ajaa, jos saan luottamuksenne äänestäjinä ovat:

”Minun Järvenpääni” välittää ja kantaa vastuuta ja kattaa huolen niin alhaisesta syntyvyydestä, perheiden tukemisesta kuin nuorten syrjäytymisestä.
• Haluan olla kuntalaisten asialla. Ikääntyneiden sekä ”pienen ihmisen”, eli vähäosaisen, että yrittäjien asiat ovat erityisesti lähellä sydäntäni.
• Kotihoidontuen kuntalisä on taattava.
• Alakoulu 1.- 6. – luokkalaiselle pitäisi kyetä turvaamaan kävelyetäisyydelle.
• Erityisesti haluan kiinnittää huomioni ja arvioida asuntopoliittisen ohjelman sisältöä tulevaisuuden Järvenpäässä. Nyt olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa rakennetaan sijoittajien ohjauksella pieniä ja heikkolaatuisia asuntoja liikaa.

Olen siis toisen kauden Järvenpään kaupunginvaltuutettu. Ensimmäisen kauden olin varalla. Molempina kausina olen ollut kaupunkikehityslautakunnan jäsen. Lisäksi olen laajennetun henkilöstöjaoston, valtuustoryhmien puheenjohtajien ryhmän jäsen, sekä valtuustoryhmien neuvottelukunnan jäsen. Olin myös kaupunginjohtajan valintatoimikunnassa, kun Järvenpäälle valittiin uutta kaupunginjohtajaa.

Kuluttaja asiain neuvottelukunnassa olen ollut varalla Kristillisdemokraattien listalta.

Olen paljasjalkainen stadilainen synnyin Helsingissä, mutta kasvoin lapsuuteni maalla. Osaan arvostaa elämää kaupungissa ja maalla ja tiedän millä tavoin nämä eroavat toisistaan. Myöhemmin elämä on vienyt minua ja perhettä asumaan monissa kaupungeissa ja myös pois Suomesta.

Nykyisin työskentelen medialähetysjärjestö IRR-TV ry:n viestintäjohtajana. Toimin johtoryhmän puheenjohtajana sekä hallituksessa varapuheenjohtajana. Kehitän viestinnän lisäksi varainhankintaa. Olen toiminut useamman vuoden myös IRR-TV:n Ruotsin tytäryhdistyksen hallituksessa ja hoitanut Ruotsissa ja Norjassa markkinointia ja varainhankintaa.

Toimitan televisio ja radio-ohjelmia. AlfaTV:lle teen AlfaStudio -ajankohtaisohjelmaa. Taideohjelmasarja Sielunrauha on käsikirjoittamani, toimittamani ja tuottamani TV-sarja. Radio Deillä ääneni kuuluu IRR-TV:n Itäraportti -ohjelmassa viikoittain.

Perhe-elämääni värittää 11 lastenlasta. Vaimoni Anitan kanssa vietämme paljon aikaa mökillämme, kestiten lapsiamme, lastenlapsiamme ja lemmikkikoiraamme Zenan kanssa tulee tehtyä pitkiä kävelyretkiä luonnossa. Yhteistä matkaa Anitan kanssa on takana jo 47 vuotta.

Korona on näkynyt elämässä eniten siten, että kokoukset ja neuvottelut ovat muuttuneet etänä pidettäviksi – ja studiossa pidetään etäisyyttä. Käsiä pestään ja valtuustoon sekä lautakuntaan osallistun pääsääntöisesti etänä.
Korona on vienyt meidät kauas toisistamme. Politiikassa haluan olla lähellä ihmistä.

Haluan jatkaa työtäni Järvenpääläisten hyväksi niin, että yrittäjillä ja kaiken ikäisillä on siellä hyvä asua, elää ja toimia.
Ylös