Kuntavaalit 2021

Marja-Leena Kemppainen

kunnallisneuvos, työnohjaaja STOry
Oulun vaalipiiri, Oulu / , Uleåborg
Raksila

Slogan: Vierivä kivi ei sammaloidu

Esittely / presentation

Olen 65-vuotias emerita työhyvinvointikoordinaattori ja työsuojelupäällikkö. Työurani olen tehnyt pääasiassa terveydenhuollon esimies- ja asiantuntijatehtävissä. Vapaaehtoistyön ja luottamustehtävien myötä olen saanut perehtyä sosiaalihuollon asioihin. Keliakialiitto ry:n, Auta Lasta ry:n, Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:n ja Juntusten sukuseura ry:n puheenjohtajuudet sekä eri tehtävät puolueessa ovat lisänneet ymmärrystä järjestötyön merkityksestä. Keliakia, reuma ja 1-tyypin diabetes ovat minulle jokapäiväistä arkea. Alan potilasjärjestöt tukevat henkilökohtaista hyvinvointiani. Vuodesta 1989 olen saanut toimia Oulun kaupunginvaltuutettuna ja muissa merkittävissä kaupungin luottamustehtävissä. Nyt toimin Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Kansanedustajuuskausi auttoi ymmärtämään laajemmin kansallisen ja kansainvälisen tason asioita. Tärkeintä elämässäni kristillisen arvomaailman lisäksi ovat tietenkin puoliso, kaksi lasta puolisoineen ja viisi 8-21-vuotiasta lastenlasta jotka kutsuvat minua Ämmiksi. Heistä yksi elää arkea pyörätuolissa. Esteettömyys ja omaishoitajien arki ovat tulleet tutuksi vuosien varrella. Kotisivuillani voit tutustua minuun ja taustaani paremmin.
[email protected]
044 260 4290
Ylös