Kuntavaalit 2021

Sari Aikio

diakonissa-sairaanhoitaja AMK, mielenterveyshoitaja
Lapin vaalipiiri, Sodankylä
Syväjärvi

Slogan: Rukoillen ja työtä tehden.

Esittely / presentation

Olen 56-vuotias diakonissa-sairaanhoitaja. Puolustusvoimissa olen työskennellyt noin15 vuoden ajan sairaanhoitajan tehtävissä. Perheeseeni kuuluu mieheni Jussi ja pari koiranturrukkaa. Viihdymme koko porukka luonnossa liikkuen mm. kalastuksen, marjastuksen, veneilyn ja hiihdon merkeissä. Peruspilareita elämässämme on henkilökohtainen usko ja rukous. Vapaa-ajalla toimin myös vankilalähettinä.

Työskentelin aikaisemmin mielenterveyshoitajana vastaanotto- ja kriisiosastolla sekä kuntouttavassa avohoidon yksikössä. Siellä näin laajan kirjon mielenterveysongelmista kärsiviä. Siksi tahdon, että mielenterveyspalveluita ja henkilöitä olisi riittävästi. Siellä syttyi myös minun ammatti-identiteetti, joka on vahvasti tänäkin päivänä ohjaamassa työtäni.

Vanhustyössä vanhainkodilla ja psykogeriatrisella osastolla sain olla kuuntelemassa vaikuttavia elämäntarinoita ja kasvamassa aikuisuuteen. Myös veteraani-kodin harjoittelujakso jäi lähtemättömästi mieleen. Koen tärkeäksi vanhusväestön hyvinvoinnin. Valtuutettuna 2017- 2021 olen ollut perusturvalautakunnassa ja vanhusneuvostossa, joissa olen saanut olla aitiopaikalla vaikuttamassa kuntamme terveyspalveluihin.

Omaishoitajien jaksamisesta on myös huolehdittava. Monet hoitavat pyyteettömästi läheisiään jaksamisen äärirajoilla. Tähän hätään on kunnan vastattava.

Toivon, että Sodankylä voisi tulevina vuosina kasvaa väkiluvultaan. Se toisi mukanaan monta hyvää asiaa. Sen seurauksena palveluiden käyttäjät lisääntyisivät ja tarvittaisiin jopa lisää pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Kyläkoulujen lakkautusuhat saisivat väistyä ja kylät olisivat entistä virkeämpiä. Tietynlainen innokkuus ja innovativisuus paikkakunnan kehittämisessä on paikallaan. Tähän meitä kaikkia tarvitaan!
[email protected]
Ylös