Eduskuntavaalit 2019

143Matti Heikkinen

insinööri, liikennelentäjä
Oulun vaalipiiri, Oulainen
Petäjäskoski

Slogan: Päätökset ja valinnat perustuvat arvoihin.

Esittely / presentation

Olen 47–vuotias perheenisä. Asun Oulaisten Petäjäskoskella aviovaimoni ja kahden alakouluikäisen tyttäremme kanssa.

Lähdin mukaan yhteisten asioiden hoitamiseen kunnallisvaaleissa 2017 Kristillisdemokraattien ehdokkaana ottamaan osaa arvotalkoisiin. Tulin valituksi ja sen jälkeen olen toiminut kaupungin valtuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä ja muissa kaupungin luottamustehtävissä.

Nuo tuolloin puolueen julistamat arvotalkoot ja kysymys ”Onko sinulla varaa olla lähtemättä?” on edelleenkin minut myös näihin vaaleihin innoittanut ajatus. Haluan olla tuomassa esille KD:läistä politiikkaa ja sitä arvopohjaa, johon kristillisdemokraattinen ajattelu perustuu.

Vapaa-aikanani vietän aikaa perheen kanssa, nikkaroin kotiamme, lenkkeilen koiramme kanssa ja soitan vetopasuunaa.
[email protected]
Ylös