Eduskuntavaalit 2019

133Sirpa Pursiainen

sosiaali- ja terveysalan opettaja, kirjailija
Pirkanmaan vaalipiiri, Tampere
Teisko

Slogan: Minä välitän

Esittely / presentation

Olen naimisissa ja asun Tampereen Teiskossa. Perheeseemme kuuluu myös kaksi kissaa. Työskentelen sosiaali- ja terveysalan opettajana TREDUssa. Työni ohessa olen kirjailija. Julkaistuja teoksiani ovat mm. Lähihoitajana yhteiskunnassa, Ammattilaisen ABC ja Sielun porteilla - kastepisaroita iholla. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri. Olen työskennellyt sosiaalityöntekijänä, lähihoitajana, lähetys- kehitysyhteistyöntekijänä ja yrittäjänä. Vapaa ajalla pidän luonnossa olemisesta sekä valokuvaamisesta. Olen lähtenyt mukaan politiikkaan puolustaakseni heikommassa asemassa olevia.

Ensimmäinen teemani on arvokkaan ikääntymisen turvaaminen. Tämä tarkoittaa vähintään 0,7 henkilöstömitoituksen kirjaamista lakiin sekä vaateen kirjaamista lakiin henkilöstömitoituksen kasvattamisesta toimintakyvyn alennettua (esim. kaksin autettava ja saattohoito). Kotihoitoon niin ikään selkeä työntekijämäärän lisäys ja kotihoidon palauttaminen siihen, että henkilö voi saada konkreettista apua ja saman työntekijän hoitamaan asioitaan. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös hyvän saattohoidon toteutumisen turvaaminen. Ikääntyminen tulee tapahtua arvokkaasti ja elämän merkityksellisyyttä tukien. Elämä on pyhä, eutanasiaa ei tule hyväksyä.

Toisena vaaliteemani on köyhyyden poistaminen. Köyhyydessä elää etenkin paljon sairastavia sekä yksinhuoltajia. Yhteinen ja tuloperusteiden maksukatto sisältäen lääkekaton, terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut. Tämän lisäksi takuueläkettä tulee korottaa ja yksinhuoltajakorotusta lapsilisässä sekä toimeentulotuessa. Mikäli perhe on vuoden toimeentulotuen asiakkaana, tulee lasten harrastusmahdollisuuksia taloudellisesti tukea. Köyhyyden poistamiseen liittyy myös rahapelaamisen rajoittaminen ja pikavippien kieltäminen lailla ja sosiaalisen luototuksen käytön edistäminen ja KELA päätösten tekemisen jouduttaminen ja sosiaalityön mukaan ottaminen osaksi toimintaa. Myös asunnottomuus ja päihde- ja mielenterveyspalveluiden tulee olla toimivia, sillä nämä johtavat köyhyyteen.

Kolmantena teemanani on luonnollisen elinympäristön turvaaminen. Tämä tarkoittaa luonnon viljelyä ja varjelua, kuten Raamattu kehottaa. Kaivoslaki tulee uudistaa, kuten Pirkka Aallon ja Petri Kuljun kanssa tekemämme kansalaisaloite toteaa. Luontoa tulee suojella faktatiedot huomioiden. Asuminen maaseudulla tulee olla mahdollista jatkossakin ja näin ollen toimet eivät voi kohdistua pelkkään autoiluun. Nelihenkisen perheen Thaimaan matka tuottaa yhtä paljon hiilidioksidia kuin 10 vuoden autoilu. Kaikkea kulutusta tulee vähentää ja kestävää elämäntapaa edistää. Tämä on myös arvojohtamista.
[email protected]
040 737 0307
Ylös