Eduskuntavaalit 2019

20Varpu Kivelä

kirkon nuorisotyönohjaaja, lähetystyöntekijä
Satakunnan vaalipiiri, Eura

Slogan: Vaikuttamista perheiden, pienituloisten parhaaksi, palvelujen parantamiseksi

Esittely / presentation

Olen 40-vuotias, naimisissa ja kuuden 4-16-vuotiaan lapsen äiti. Asun Euran kunnassa, vireässä kylässä. Toimin KD-paikallisosaston sihteerinä.

Koulutukseltani olen sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaaja (AMK). Lisäksi minulla on kirkon kansainvälisen työn erikoistumiskoulutus.

Suomessa olen työskennellyt vuodesta 2002 maaseudulla ja kaupungeissa seurakunnan nuorisotyönohjaajana. Olin myös kauan kotiäitinä. Lisäksi olen tehnyt seurakuntatyötä Japanissa. Minulla on kokemusta myös työttömyydestä ja työllistettynä olemisesta.

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että jokainen maassamme saisi elää ihmisarvoista, hyvää elämää joka ikävaiheessa. Siihen minulla on myös ideoita.
Ylös