Eduskuntavaalit 2019: Krista Dachauer

Krista Dachauer 69

sairaanhoitaja (AMK)
Jyväskylä
[email protected]

Slogan: Politiikkaa tulee tehdä sosiaalinen vastuu tuntien ja maan hiljaisia kuunnellen. Haluan olla äänettömien ääni.

Esittely

Olen yksi meistä - suomalaisista. Olen kansalainen, sairaanhoitaja, äiti ja opiskelija elämänkoulussa. Lähdin alun perin politiikkaan mukaan, lasten ja muiden maan hiljaisten vuoksi. Huomasin ettei tavallisen kansalaisen asiat tule päätöksenteossa riittävän laaja-alaisesti huomioitua, mikäli päätöksentekijät ovat liian hyväosaisia ja kaukana tavallisen suomalaisen arjesta.

Poliittista valtaa käyttävien tulee olla kansalaisten ja yhteiskunnan palvelijoita, herkkiä kuulemaan kansalaisten näkemyksiä ja riittävän nöyriä ajaakseen yhteistä etua, eikä minkään yhden näkökulman asiaa. Haluan olla tekemässä turvallista, ekologisesti kestävää, innovatiivista ja yhteisöllisempää Suomea meille kaikille - vauvasta vaariin.

Minulla on paljon oppimista, sillä en ole politiikan konkari. Ehkä se on kuitenkin myös vahvuuteni, jonka avulla pystyn pitämään toiminnassani aina maanläheisen arjen äänen mukana. Lupaan olla ahkera yhteisissä asioissamme.
Ylös