Eduskuntavaalit 2019: Satu Melkko

Satu Melkko

palveluesimies, terveydenhoitaja
Liperi
[email protected]
045 131 2706

Slogan: Välitän - siksi vaikutan!

Esittely

Olen 55 v. palveluesimies ikäihmisten tehostetusta palveluasumisesta. Koulutukseltani olen terveydenhoitaja. Olen työskennellyt erilaisissa terveydenhuollon yksiköissä yli 20-vuotta ja vuodesta 2007 asumispalveluissa sekä yksityissektorilla että julkisella puolella.

Kunnanvaltuutettuna olen toiminut vuodesta 2005 lähtien ensin Rääkkylässä ja vuodesta 2017 Liperissä. Pohjois-Karjalan KD:n piirin varapuheenjohtajana olin 4 vuotta ja vuodesta 2017 toiminnanjohtajana. Puoluevaltuustoon minut valittiin 2017.

Olen yksinhuoltaja. Harrastuksiini kuuluu tukiperhetoiminta, seurakunnan toiminta, ulkoilu ja puutarhassa puuhastelu.

Sydämmelläni ovat heikommassa asemassa olevat yhteiskunnan jäsenet. Erityisen tärkeänä pidän lapsiperheköyhyyden vähentämistä, lapsiperheiden tukemista ja syrjäytymisen ehkäisyä. Syrjäytymisen ehkäisyä tukee toisen asteen koulutuksen maksuttomuus.

Ikäihmiset ovat tärkeitä yhteiskunnan jäseniä. He maksavat veroja, osallistuvat usein vapaaehtoistoimintaan ja moni tekee arvokasta työtä hoitaessaan läheistään. Yhteiskunnan tehtävä on taata jokaiselle ikääntyvälle riittävä hoito- ja huolenpito silloin, kun sen aika tulee. Vanhustenhoitoon tarvitaan lisää resursseja. Hoitajamitoitus 0,7 hoitajaa/hoidettava on kirjattava lakiin.
Ylös